20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016

Kävin kaappaamassa Pukinmäestä toiseksi parhaan maratonaikani, 4:10:07. Olen tyytyväinen, tottahan toki. Silti juoksusta jäi oudon tyhjä olo. Siitäkin huolimatta, että näin 42 kilometrin verran hymyileviä naamoja ja pääsin pulisemaan ennen, jälkeen ja juoksun aikana ihanien juoksijoiden kanssa.

Tähyilen muita maaliintulijoita. Urheilukentällä ei ole juoksijoita ruuhkaksi asti. 
Sää oli juuri sellaista kuin huhtikuulta osaakin odottaa. Taivas onneksi aukesi vasta kotimatkalla. 



Maratonia edeltävänä yönä sattuu ja tapahtuu. Aina. Tällä kertaa sain nukuttua sikeästi, kunnes nuorimmainen hyökkäsi sänkyyn viereeni ja liitskasi mut saman tien seinää vasten niin että rutisi. Pienessä varressa on voimaa usean tytön edestä! Ei auttanut muu, kuin siirtyä sohvalle. Onneksi siinä on todella hyvä nukkua ja sohvassa pituuttakin piisaa.

Sain ummistettua silmäni hetkeksi, kunnes oli aika alkaa taas järkkäillä nukkumajärjestystä uusiksi. Poikani raivokkaalle astmayskälle ei ollut tulla loppua. Siirsin hänet parvisängystä sohvalle, annoin lääkkeen ja valvoin hetken hänen vieressään. Siirryin nukkumaan kahden istuttavalle loveseatille. Sellaiselle, jossa on sopivasti istumakuopat ja korkeampi, kova osa keskellä. Ei onneksi sentään käsinojia. Jatkoin pikkusohvaa rahilla ja peitin parhaani mukaan kuopat tyynyillä. Lihakset eivät olleet järin levänneitä yön jäljiltä, selästä puhumattakaan.

Luotin perusaamiaisen voimaan, eli en lisännyt aamiaispöytään mitään sen kummempaa. Puoli ysiltä kävin vielä suihkussa ja laitoin edellisenä iltana pestyt juoksukamat reppuun. Mun teki mieli muuttaa viime tipassa ennakkoon miettimäni vaatteet toisiin. Jos olisin antanut intuition ohjata, mulla olisi ollut lämpökerrasto juoksukamojen alla.

Hain Mikan hotellilta ja bussissa tapasimme lisää samoihin karkeloihin matkaavia juoksijoita. Vasta siinä vaiheessa mulle alkoi valjeta, että tässähän ollaan menossa maratonille ihan oikeasti. Sen kummempaa jänitystä ei missään vaiheessa iskenyt. Jos juoksisin edelleenkin vain yhden maratonin vuodessa, tilanne olisi ollut varmasti aivan toinen.

Naisten pukuhuone oli tupaten täynnä. Mulla oli Annikan numerolappu mukanani ja kyllähän hänet huhuilemalla sieltä löysin. Olemme vain viestitelleet lukuisia kertoja ennen juoksua. Vihdoinkin tapasimme! Pukkarista löytyi myös ihana Katja-kaksikko! Voi sitä pulinan määrää. Jos olemme jatkossakin samoissa kisoissa, meidät löytää sieltä äänekkäimmästä nurkasta.

Annikan, Mikan ja mun numerolaput. Hakaneuloja on melkein oikea määrä. 
Juoksukavereiden kanssa WhatsAppailu ja Facessa höpiseminen ennen kisoja piti hermot koossa ja fiiliksen korkealla. Ihania tyyppejä! Juoksu on tuonut mulle tosi paljon hyvää mukanaan. 

Kävimme Mikan ja toisen Katjoista kanssa pyörähtämässä urheilukentän ympäri kävelyvauhtia. Se, ja muiden juoksijoiden vetojen ihailu riitti lämmittelyksi. Löysimme maalin. Lähtöpaikkakin löydettiin. Se oli siellä, missä oli hieman enemmän väkeä kuin bajamajojen ympärillä.

Multa jäi lähtölaukaus kuulematta. Yht´äkkiä porukka alkoi juosta ja mä siinä mukana. Seurasimme Mikan kanssa aikamme Paloheinän fakiiria, 412 maratonin Hannaa. Siirryimme vihdoin juttelemaan hänen kanssaan. Porukkaamme tuli 15 kilsan kohdalla myös Jani, jota olin pitänyt epävirallisena jäniksenäni siihen saakka.

Ensimmäisellä kierroksella aurinko lämmitti liiankin voimakkaasti.
Miksi en laittanut lyhyitä juoksutrikoita?
Toisella kierroksella alkoi tulla ikävä reppuun jättämääni pitkähihaista aluspaitaa. Onneksi olin sentään laittanut topin ohuen pitkähihaisen juoksupaitani alle. Se suojasi selkää edes hieman viimalta. Tuuli oli ilkeä ja varsinkin pitkillä suorilla se iski suoraan luihin ja ytimiin.

Kolmannen kierroksen alussa mun oli pistettävä hieman lisää vauhtia juoksuun, jotta pysyin lämpimänä. Nappasin ensimmäisen kofeiinipitoisen geelin. Se pisti jalkoihini uuden vaihteen ja juoksukaverini jäivät hieman jälkeen. Laitoin musiikin soimaan. Pidin sen tosin hiljaisella, jotta kuulin pyöräilijöiden kellojen kilistelyt ja kiroilut. Järjestäjät pitivät tosi hyvin autot poissa reitiltä, mutta osalle pyöräilijöistä me olimme ikäviä hidasteita. Suurin osa mutkitteli ja tajusi homman nimen, mutta oli myös niitä, joiden mielestä numerorintaisille juoksijoille avautuminen on sunnuntain ykkösjuttu.

Heijaajia Helsinki Spring Marathonilla ei ollut Berliinin maratonin malliin, mutta järjestäjät pistivät parastaan. Kurveissa, reitin varrella ja juomapaikoilla he peukuttivat ja kannustivat. Muistan vielä jokaisen hymyn. Kiitos teille ihanat! Ja Erkku-kultakin oli tullut paikalle keskelle ei-mitään. Kyllä juoksijat ovat aikamoista porukkaa, vaikka eivät olisikaan itse mukana juoksemassa.

Palkintopallille ei mulla ole asiaa. Olen keskitason juoksija. Kaikista startanneista naisista sijoitukseni oli 34/71 (2 keskeyttänyttä), ikäryhmäni naisista taas 20/47.




Reitti oli puuduttava. Pitkää suoraa, peltoa, kehäykköstä. Välillä pääsimme pientaloalueille. Ei sen kummempaa katsottavaa, ainakaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Jossain vaiheessa aloin laskea punaisia autoja. Laskut menivät kuitenkin sekaisin, kun piti keskittyä jalkakäytävien ylikorkeisiin reunoihin.

Puolikkaan juoksijat tulivat tuoreine jalkoineen mukaan juoksemaan vähän sen jälkeen kun olin aloittanut viimeisen neljästä kierroksesta. He olivat todella tervetulleita! Omaa vauhtia oli helpompi pitää yllä, eikä tullut mieleenkään vaihtaa kävelyksi. Vaikka juoksin niin lähellä tienreunaa kuin mahdollista, silti innokkaimmat reitin optimoijat tunkivat kylkeen kiinni. Useamman kerran meinasin horjahtaa pöpelikköön. Ymmärrän, ettei kukaan halua ylimääräisiä satametrisiä loppulukemaan, mutta edes pientä kunnioitusta hitaampaa vauhtia juoksevia maratoonareita kohtaan saisi olla. Varsinkin siinä vaiheessa, kun etanalla on matkamittarissa 22 kilometriä enemmän.

Muutamille pareittain juokseville miehille mun ohittamiseni tuntui olevan tosi tärkeää. Eivät tainneet tajuta, että kuulin heidän keskustelunsa kuulokkeista huolimatta. Pisti vähän hymyilyttämään.
Juu, tiedän hyvin ruumiinrakenteeni ja ikäni. 
Ei, jalkani ei nouse enää yhtä vetreästi kuin paria tuntia aiemmin.
Ei niistä jutuista kannattanut ottaa itseensä. Eivät he varmasti tarkoittaneet olla töykeitä. Kunhan pölisivät lämpimikseen.

Tavoitteenani oli juosta tasavauhtinen maraton kierrosaikaan 1:05. Kävelin ainoastaan juomapisteillä, jolloin kilometriajat kipusivat kuutosella alkaviin. Muuten vauhti pysyi viitosen puolella. Negatiiviseen splittiin en yltänyt tälläkään kertaa, mutta silti näistä lukemista ei voi olla kuin iloinen:


Perinteistä romahdusta ei siis tullut missään vaiheessa. Muutaman kerran jouduin tosin seisahtamaan armottomien vatsakouristeluiden takia. Aamutyhjennys ei ollut sujunut suunnitelmien mukaisesti. Harmikseni matkan varrella ei ollut bajamajoja, mistä iso miinus järjestäjille. Vaikka reitti kiersikin suurimman osan skutassa, en halua lähteä puskaan istuskelemaan hädän tultua. Sinnittelin mutkalla olevan suoleni kanssa 18 kilometriä.

Join juomapisteillä pelkkää vettä ja jätin järjestäjien avokätisesti jakamat geelit ja urheilujuomat väliin. Kisasponsorin geelit ja juomat eivät ole aiemmin olleet täyskymppejä vatsalleni, joten en uskaltanut ottaa riskiä. Olin täyttänyt rintsikat (kiitos Katja vinkistä!) ja juoksuvyön omilla geeleilläni, mutta mieleeni ei ollut edes juolahtanut ottaa suolapussukoita maratonille mukaan. Odotin kuin kuuta nousevaa, että saisimme suolakurkkuja. Niitä ei ollut missään vaiheessa tarjolla ja banaaniakin saimme vasta maalialueella.

Vaikka lisäsuolan kanssa oli niin ja näin, seinä ei kuitenkaan noussut pystyyn missään vaiheessa. Energiat riittivät siis koko matkalle. Juomapisteet oli ripoteltu sopivasti reitin varrelle ja vaikuttaa siltä, että olen viimeinkin löytänyt itselleni sopivat geelit.

Jätin tälläkin kertaa perinteisen tankkauksen väliin. Keskityin maratonia edeltävällä viikolla sen sijaan vastapaistettujen korvapuustien ahmimiseen hyvällä omatunnolla. Kun satsi loppui, pistin uuden taikinan tulemaan. Hiilihydraattivajetta ei päässyt syntymään. Nyt on aikamoiset vieroitusoireet...


Olen miettinyt jo useamman kerran miksi juhlamaratonini jätti kylmäksi. Toki jääkylmällä vedellä kisakeskuksen suihkussa on asian kanssa tekemistä, mutta olotila on kuitenkin useamman osasen summa.

Helsinki Spring Marathon järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Tapahtumalla on hyvät raamit, mutta muutamissa seikoissa on toivomisen varaa.

Reitti oli karu, eikä ymmärrettävistä syistä sen varrelle muodostunut karnevaalitunnelmaa. Vaikka olenkin vannoutunut lukuisten kierrosten juoksija, en ole siltikään aivan varma siitä, onko neljä kiekkaa psyykkisesti paras mahdollinen vaihtoehto. Viimeisen kierroksen alkaessa otti aikalailla pattiin, kun nopeammat juoksijat kaarsivat jo maalialueelle. Jos juoksu olisi sujunut takkuisemmin, kiusaus lähteä kotiin kesken maratonin olisi ollut suuri.

HSM:n tiedotuksessa oli parantamisen varaa. Kotisivuille olisi voitu laittaa kattavammin tietoa muun muassa juomapaikkojen sijainnista sekä vessojen lukumäärästä ja sijainnista. Numerolappujen nouto ystävien puolesta oli sekin aikamoista arvontaa:
Saanko noutaa? Enkö saa? Miksi en saa? No saan sittenkin? Miten? 

Laukkujen säilytyksen muuttuminen kisapaikalla yllättäen maksulliseksi sai sapen hetkellisesti kiehumaan. Onneksi olin varannut mukaani 8 euroa, joista maksoin omani ja kaverini narikkamaksut (2 €/kassi). Vaikka kisakeskus oli kompaktin kokoinen, kylttejä olisi saanut olla enemmän. Ainakin mulla on tapana jättää aivot jäähylle maratonpäivän ajaksi, joten paikan päällä suunnistaminen oli täysin kavereiden hoksottimista kiinni.

Olisin mieluusti käyttänyt muutaman kolikon narikan sijasta kahviin juoksun jälkeen, sillä se, lakritsa ja alkoholiton (vehnä)olut kruunaavat maratonit ja lyhyemmätkin pyrähdykset. Paikan päällä ei kuitenkaan ollut kahvilaa ja maalissakin saimme vain banaania, urheilujuomaa, kookosvettä ja ruispaloja ilman sen kummempaa leivänpäällistä. Hieman runsaammat tarjoilut olisivat saaneet juoksijat pysymään maalialueella pidempään rupattelemassa ja kannustamassa muita maaliin juoksijoita. Ja se kahvi olisi lämmittänyt mukavasti kohmeista koneistoa.


Poikanikin on sitä mieltä, että näytän tässä kuvassa kahjolta. 
Maratonin jälkeen se on aivan luvallista.


Lähtisinkö juoksemaan Helsinki Spring Marathonin uudemman kerran? 
En todellakaan tiedä tähän vastausta. Riippuu paljolti hinnasta ja siitä, mitä vastiketta rahalle jatkossa saa.

Kyseessä on tasainen, nopea rata, eli ennätysten rikkomiseen se on varsin sopiva. Huippujuoksijoiden saattaa olla vaikea löytää sopivia kirittäjiä, mutta kaltaiselleni sunnuntaijuoksijalle sieltä löytyy sopivia seurattavia selkiä. Ainakin itse löysin viimeiselle kierrokselle täydellisen jäniksen. Vauhti pysyi tasaisena, kunhan pysyin oranssiin KPK 24/7 -paitaan pukeutuneen Merjan peesissä.

Pääsin itsekin tietämättäni leikkimään pupua. Vaihdoimme paikkoja alkumatkasta nappaamani jäniksen, Janin, kanssa. Hän oli pitänyt mut näköetäisyydellä ja saapui maaliin uudella ennätysajallaan.

Unohdin laittaa lähtötohinassa päähäni varsinaisen juoksupiponi, mutta ehkä tuo sininen pipon räiskäle oli helpompi huomata puolimaratoonareiden keskellä. Yhdistettynä keltaiseen sponsoripaitaani mustakin tuli kerrankin näkyvä. Vaikkakin erään pyöräilijän perään huusinkin: "Oonko mä susta muka näkymätön", kun hän oli ajaa peltosuoralla päälleni. Mutta se onkin sitten jo taas ihan uusi tarina...

***


Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

8 kommenttia

  1. Isot onnittelut hyvästä juoksusta!! Onpa ollut ihme porukkaa sekä pyöräilemässä että juoksemassa, huh huh mitä juttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Osalle pyöräilijistä taisi tulla yllätyksenä koko tapahtuma. Onneksi hyväll pelisilmällä varustettuja oli liikenteessä enemmän. Mutta onhan se niin, että muutama törppö tekee hallaa muidenkin puolesta.

      Poista
  2. Onnittelut juhlamaratonista! Kyllä kuulostavat ikäviltä nuo kanssaliikkujien tavat, toivottavasti edes joku hieman ajattelee tekemisiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Meitä riittää joka lähtöön ;)

      Itsekin olen joskus syyllistynyt ympäristöni huomioimiseen äänekkäästi maratonväsymyksen vallassa. Koskaan en ole kuitenkaan sanonut mitään nurinkurista kenestäkään.

      Olen saattanut ihailla ääneen jonkun mielettömiä reisiä tai ihmetellyt, miten joku voi juosta noin paksu, upea letti heiluen. Useimmiten olen kuitenkin ihan hiljaa. Mitä nyt sadattelen silloin tällöin.

      Tällä maratonilla en muuten päästänyt yhtään ärräpäätä. Taisi olla senkin puolesta oikea juhlamaraton!

      Poista
  3. Onnittelut hyvästä juhlajuoksusta! Sulla on upea määrä maratoneja takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna! Olen juoksuholisti ja maratonit ovat mun huumeeni. Tekisi mieli lähteä taas maralle. Ymmärrän kerta kerralta entistä paremmin niitä, jotka juoksevat vuodessa kymmeniä maratoneja. Itse en kyllä siihen kelkkaan ajatellut hypätä...

      Poista
  4. Mainion raportin teit hienon juoksun seuraksi. Turhaan olit huolissasi kummastakaan.

    Ehkä tuo tyhjyys johtuu maratonien arkipäiväistymisestä ja toisaalta myös siitä että kisa onnistui lopulta aika helposti? Onhan maratonien jälkeinen masennus ja tyhjyyden lopulta hyvin yleinen tunne muutenkin. Mä oon kokenut suuren tunneryöpyn vain yhden kerran maratonin maaliin tulon yhteydessä, muulloin se ei ole ollut mitenkään erityinen hetki. Sillä kerralla kyseessä oli erittäin vaikea ja raskas taistelu joka lopulta toi uuden ennätyksen.

    Ainakin se on selvää että mitä enemmän näitä juoksee niin sitä helpommaksi kaikki muuttuu, niin valmistautuminen, itse juoksu kuin palautuminenkin. Joten ei muuta kuin ilmoa sisään! Kohta nähdään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen! Tosin marathon bluesia en ole vielä tämän juoksun jälkeen kokenut. Olen sen sijaan juoksuintoa pullollani. Helmikuisen Porin jälkeen oli aika paha masis päällä.

      Ehkä onttoon oloon vaikutti myös se, että pienellä maratonilla kauneusvirheet antaa anteeksi mutta isolla, jollaiseksi lasken HSM:n, sitä odottaa kaiken toimivan kuin tanssi.

      Toivottavasti nähdään taas pian ja vieläpä juoksun merkeissä. Voisin käydä vilkaisemassa bussiaikatauluja.

      Poista