KON-SU-KIE-PRE

Sain suomen kielen äidinmaidossa. Valitettavasti isäni kaksikielisyys ei siirtynyt geeneissä seuraavalle sukupolvelle.

Suhteeni ruotsin kieleen oli pitkään hyvin kaksijakoinen. Kuulin ruotsia jatkuvasti ympärilläni ja sen opiskelu koulussa tuntui luontevalta. Silti protestoin teini-ikäisen angstilla, sillä mielestäni oli epäreilua, että ruotsi piti tahkoa vaikeimman kautta, vaikka olisin voinut saada sen kotoa ”ilmaiseksi”. Samalla mulle tolkutettiin, että ”sun TÄYTYY oppia ruotsi.” Pakkohan ei ole ennenkään motivoinut ketään.

Peruskoulussa ja lukiossa painotettiin liikaa kielioppia. Puhuminen jäi muotoseikkojen jalkoihin. Ruotsi loksahti paikoilleen vasta parikymppisenä yliopiston penkillä. Mahtava opettaja sai virkamiesruotsin tuntumaan… no ei nyt sentään seksikkäältä, mutta ainakin hyödylliseltä. Samoihin aikoihin reissasin usein systerini luokse Tukholmaan. Huomasin, että ruotsihan on tosi käyttökelpoinen kieli ja kaiken lisäksi ruotsalaiset ovat tosi joviaaleja kielensä suhteen. Tärkeintä, että toinen tulee ymmärretyksi. Virheistä viis!

Myös miehelläni on ruotsinkielinen isä, mutta heilläkin arki elettiin suomeksi. Lasten synnyttyä päätimme ottaa ruotsin kielen takaisin perheeseen.  Kimmokkeena oli siskoni perhe Ruotsissa. Näytti huolestuttavasti siltä, että serkuksilla tulisi olemaan yhteinen kieli vasta sitten, kun kouluenglanti tulisi tutuksi.

Lasten vahvin kieli on tällä hetkellä ruotsi. Suomen kielen ja kirjoittamisen kanssa päivittäin työskentelevänä  (uskokaa tai älkää, osaan oikeasti kirjoittaa;) riipaisi, kun toinen lapsista tokaisi aikanaan: ”Haluan, että pappa lukee,  kun tuo finska on niin vaikeaa ja mamma sinä et lue böcker på svenska.” En ole kuitenkaan huolissani suomen kielen asemasta perheessämme. Mielestäni on hyvä saada ensin yksi kieli vahvaksi ja toinen kulkekoon siinä rinnalla sen aikaa. Olemme tosin jo sopineet pikku-N:n kanssa, että hän saa korjata ruotsissa tekemiäni virheitä ja minä opetan hänelle suomea. Aikamoisen hyvä diili.

Opin tänään uuden sanan Folktingetin ruotsalaisuuden päivän vastaanotolla Helsingin kaupungintalolla: BJÖRNTJÄNST. Pitänee opetella huomenna joku yhtä hieno ja käyttökelpoinen.

Svenska Dagenin kunniaksi, jokavuotisena perinteenä jotain Markus Krunegårdilta:

1 kommentti

  1. :-) Vi hade barnen på finskspråkigt dagis. Det kändes ganska speciellt då de i ett skede lekte hemma med varandra på finska, då vi annars bara talar svenska hemma. Och den yngre hade en period då han blandade friskt: "mamma, jag vill ha en porkkana!", eller "annan minulle se siili" (dvs siivilä/sihti). Vi oroade oss heller inte för att de inte skulle lära sig sitt modersmål ordentligt. Och bra tycker jag att allt har gått.

    VastaaPoista