Ei ole kahvipapuja, ei

Olen kahviaddikti. Erityisesti espressopohjaiset ulkomaalta kuulostavat juomat saavat mut hymyilemään. Sumppia pistän kyllä kuppiini seuran vuoksi tai sen takia, että sitä nyt vaan saattuu olemaan. Jos pääsen valitsemaan, juon mieluiten hyvää ja vahvaa. Kaksi isoa kupillista päivässä runsaalla maidolla, kiitos.

Aamu alkaa kahvinkeittorituaalilla. Valmistan kahvin mieluiten yksikseni hiljaisuuden vallitessa. Lapsiperheessä se on kuitenkin usein liikaa vaadittu. Katselen keittiön ikkunasta samalla kun jauhan kahvipavut, kuuntelen Pavonin porinaa ja väännän oikean hetken koittaessa laitteen männän alas. Viime kuukaudet olen kuitenkin joutunut tuijottelemaan keittopuuhissa tapettia koiranulkoiluttajien sijasta, sillä Pavonin tiivisteet odottavat edelleenkin uusimista. Toisaalta eipä huono juttu sekään, sillä aamurituaali sujuu mutterikeittimellä huomattavasti nopeammin. Ja aika tuppaa olemaan aamuisin aina kortilla.

Avasin tänään kahvipapurasian vain huomatakseni, että se oli tyhjä. Ei pavun papua. En jäänyt aamulla silti ilman kofeiinitujausta mutta hommasta jäi kirjaimellisesti huono maku suuhun. Täytyy koukata kaupan kautta hakemaan lapsukaiset tarhasta. Illalla sitten, silloin pääsen nautiskelemaan.

Kahvihifistelyyni ei kuulu pikkupaahtimoiden mielettömät, vastapaahdetut papursortimentit. Meillä mennään ihan Lidlin tai IKEAn pavuilla. Ne kelpaavat maitokahvini kivijalaksi. Aamupöpperöiselle ei kannata muutenkaan tarjota kultahippuja mukin pohjalla. En niitä kuitenkaan maistaisi.


Löysimme lukuisia hyviä tapettivaihtoehtoja keittiöömme. Tämän Fornasetti-tapetin nähtyäni en kuitenkaan voinut ajatella mitään muuta. Olemme tuijottaneet kuvan naisen kanssa toisiamme jo useamman vuoden. Edelleenkin se tuntuu siltä, kuin olisi luotu keittiöömme. 

Siivouspäivä

Siivouspäivä ja Ravintolapäivä, siinäpä loistava parivaljakko! Jälkimmäiseen en ole vielä intoutunut perustamaan omaa ravitsemusliikettäni mutta Siivouspäivä sai liikkeelle ensimmäistä kertaa myyjänä. Aikaisemmin olen harjoitellut hyvällä menestyksellä käytettyjen lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden myymistä Kallion puistokirppiksellä.

Meritullinkadun pään aukio toimii hyvin kirpispaikkana. Testasimme sitä naapuritalolaisten kanssa pop up -kirppiksenä jo viime vuonna. Nyt se oli jälleen luonteva paikka kaappien aarteiden myymiseen. Myyjiä oli muutamia ja takaisin kellariin roudatut laatikot olivat kevyempiä kuin aamulla.

Haaveenani on, että saisimme jossain vaiheessa Kulmakadusta kirppiskadun Krunaan. Varmasti autoilijatkin ymmärtäisivät, jos parkkipaikat vallattaisiin kerran vuodessa kirppisruuduiksi. Katu on mukavan mittainen, mahtuisikohan sinne peräti 40-50 myyntipistettä.

Täytyy laittaa kyselyt kaupungin suuntaan vetämään. Seuraava Siivouspäivä 31.8. tulee hieman liian nopeasti mutta varmasti kaappeja pääsee tyhjentämään myös ensi vuoden puolella. Silloin toivottavasti lukuisten myyjien voimin Kulmakadulla!

Blogia on haasteellista kuvittaa tapahtumakuvilla. Selatessani Siivouspäivän otoksia, jokaisessa fiiliskuvassa oli aina joku, jolta olisi pitänyt pyytää lupa julkaisulle. Niinpä päädyin kahvikuppeihin ja chili-suklaaseen. Mieheni yllätti "työn raskaan raatajat" maitokahveilla. Pitihän se ikuistaa.

Uimisen riemua Husbyssä

Husby on ollut viime aikoina runsaasti esillä, eikä kovinkaan mairittelevassa valossa. Rähinät poliisien kanssa, autojen polttamiset ja muut mellakoinnit ovat surullista luettavaa. Olemme uimareissuillamme tehneet pikaista tuttavuutta alueen kanssa päivänvalossa. Katujen nimet kuulostavat tutuilta: Imatragatan, Vilmanstrandgatan, Kotkagatan, Sibeliusgången...

Husbybadet on muutaman minuutin bussimatkan päässä sollentunalaisesta hotellista, jossa asuimme pääsiäisen aikaan. Tunsimme uimahallin jo entuudeltaan. Tällä kertaa olimme jopa tehneet perheellemme varauksen, jotta varmasti mahtuisimme uimahalliin juhlapyhien aikaan. Onni ei ollut kuitenkaan ennakkobuukkauksestakaan huolimatta puolellamme. Uimahallin ilmastointi oli levinnyt ja saimme kuulla siitä vasta paikan päällä. Olimme luvanneet lapsille uimareissun ja kamppeet oli eväitä myöten ahdettu reppuihin. Ei auttanut muu, kuin körötellä kohti Södermalmin Eriksdahlsbadetia.

Yritämme mahdollisuuksien mukaan mahduttaa Ruotsin reissuille uimaretken jos toisenkin. Länsinaapurissa useat aivan tavalliset kunnalliset uimahallit on varustettu vaikka millaisilla vastavirroilla, jättiliukumäillä, ulkoaltailla ja poreihanuuksilla. Lapsiperhe ei tunne uimareissun jälkeen oloaan ryöstetyksi, vaan hinnat ovat varsin kohtuulliset. Listan Tukholman kaupungin uimahalleista löydät TÄSTÄ.

Millaista blogia tässä pitäisikään kirjoittaa?

Sain kaverilta linkin testiin "Millaista blogia sinun pitäisi kirjoittaa?" Tässä tulos:

TAIDEBLOGIA

Olet omaperäinen ja kulturelli. Nautit taiteesta sen kaikissa muodoissa, ja sinulle sopisi persoonallinen taideblogi, jossa saisit jakaa ideoitasi ja erikoisia askartelutuotoksiasi.

Haluat jakaa: persoonasi, elämäsi, arjen pieniä iloja, erikoisuuksia elämästäsi

Vahvuutesi: omaperäisyys, joka viekoittelee lukijat

Omaperäinen, kultturelli, erikoisia askartelutuokioita, viekoittelua...
Voi ei, pitäisikö tässä itkeä vai nauraa?
Uusi blogi voisi siis olla vaikka "Pomppivat pumpulipuput ja muita taiteellisia saviunelmia".

Tiistai-illan kunniaksi kaikkien aikojen paras lököfarkkuhaalaritanssibiisi: EMF - Unbelievable

Punkki, P*RK*L*

"Mistäköhän sen punkin oikein tunnistaa?" No nyt sitten tiedän.

Olin tehnyt rutiininomaisen punkkitarkastuksen lapsukaisille, sellaisen tutkailen nyt tässä kun kerran pitää -mentaliteetilla. Menin kylppäriin aikomuksenani käydä pesemässä tukastani pölyt pois. Tuijotin aikani käsivarttani. Punkki mokoma heilutti takajalkojaan kyynärtaipeessani. Salamatkustaja oli liittynyt seuraamme aamupäivän kitkentäreissulta. 

Jouduin pienoiseen paniikkiin, koskapa eka kerta on aina ensimmäinen. Tiedän, että monille ystävilleni tämä on kesäisin jokapäiväistä puuhaa. Hysterisointini vaikuttaa varmaankin huvittavalta. Onneksi löysin viime kesänä hankkimani punkinpoistimet. Mokoma ei halunnut irrottaa hevillä leukojaan makoisasta ateriastaan. Ihosta näpsäytyksen jälkeen se lähti terhakkaana steppailemaan punkinpoistimien sisään. 

Seuraavaksi siirrynkin tutkailemaan punkkien syvempää olemusta punkkinettiin. Tieto lisännee tuskaa tässäkin tilanteessa. 

Kuva napattu punkinpoistajan maahantuojan sivuilta

Varusteet toimivat, juoksu ei

Nukuimme aamulla pommiin. Se siitä aamun megapitkästä lenkistä. Ehkä en olisikaan jaksanut juosta tunnin lyhemmillä yöunilla??!!

Kävin pyörähtämässä 18 kilsan lenkin ennen lounastreffejä Mokossa M:n kanssa. Lyllertäminen voisi olla osuvampi sana. Jalat olivat lyijyä ja pää kaikkea muuta kuin terästä. Olin valmis luovuttamaan varmaan tusinan kertaa.

Onneksi varusteet kuitenkin toimivat loistavasti. Uudet lyhyet trikooni eivät kihdanneet mistään ja Asics Cumulukset ovat kuin mittatilauskengät. Jos vain sää suosii, Addun trikoot pääsevät tuulettumaan myös Tukholman maratonille.

Auringonpaisteessa juokseminen on harvinaista herkkua. Näin vaikka mitä kaupunkiluonnon ihmeitä, kuten tapapultsarin, joka ilmoitti kovaan ääneen mut nähdessään, että nyt alkaa uusi elämä, jätän teidät kaikki ja tän viinan. Hän kaatoi läpinäkyvän lasipullonsa sisällön kadulle, antoi pullon kaverilleen ja lähti huojuen vaeltamaan Hesaria toiseen suuntaan. Ehkä olikin jo aika.

Päivä päättyi illalliseen ihanien duunikavereideni kanssa. Oikeastaan ne olivat läksiäiset, vaikka olenkin taas palannut takaisin. Sekavaa, eikö vaan.

Pe 17.5. viimeinen ponnistus ennen maratonia | 18 km | noin 6 min/km

Mannerheim ja muita sotamuistoja

Juoksublogi suuntaa nyt matkansa hetkeksi sivupoluille siihen aikaan, jolloin naisilla oli tähdellisempää tekemistä, kuin hikoilla Kaivarin rannoilla luurit korvilla ja miettiä maratonin tavoiteaikoja.

Hesari muistutti, että tänään on kulunut tasan 95 vuotta siitä, kun Mannerheim otti vastaan valkoisten voitonparaatin Senaatintorilla. Mieheni farmor kertoi aikanaan, kuinka hän oli "hurraamassa Mannerheimille hänen ratsastaessaan nykyistä Mannerheimintietä pitkin valkoisten hallitsemaan Helsinkiin".

Siihen aikaan isoäiti asui Helsingin laidalla, Pohjoiselle rautatiekadulle 1910-luvun alussa rakennetussa jugendtalossa. Ympärillä oli vain matalia rakennuksia, joten hän pääsi paraatipaikalta seuraamaan, kun saksalaiset hyökkäsivät Leppäsuon yli. He tirkistelivät siskonsa kanssa salaa ylemmistä kerroksista, elleivät aivan ullakolta asti. Sisarukset olivat tuolloin hieman vanhempia, kuin rakkaat lapseni ovat nyt.

Toisen maailmansodan aikaan farmorin perhe asui Lönnrotinkatu 33-35:ssä, joka tuhoutui sekä talvisodan ensimmäisenä päivänä, että jatkosodan pommituksissa. Tällä välillä talo oli jo ehditty rakentaa uudemman kerran. "Ensimmäisessä pommituksessa katosi perheen sisäkkö, jonka oli ollut tarkoitus lähteä seuraavana päivänä maalle sukulaisien luo turvaan." Farmorin sisko lähti töihin maaseudulle, sillä siellä tarvittiin lääkäreitä. Samalla hän oppi puhumaan suomea.

Mieheni farmorilla sisareineen oli nelikymppisinä takanaan rankkoja kokemuksia, joita ei välttämättä edes halunnut muistella. Onneksi hän kuitenkin jakoi kanssamme muutaman välähdyksen, jotka saavat lehdestä luettavat historiapätkät elämään.

Näiden muistelujen jälkeen oma tuska siitepölystä tuntuu mitättömältä, ellei aivan naurettavalta. Toisaalta pitää muistaa olla iloinen, jos arkipäivän ongelmat ovat tätä tasoa.

Näkymä Korkeasaaren näköalatornista tulee muuttumaan tulevien vuosien mittaan:

Juoksutrikoiden kolme elämää

Ostin miltei tasan seitsemän vuotta sitten Intersportin alenurkasta Niken L-kokoiset juoksutrikoot. Normaalikokoani isommat pöksyt venyivät ja paukkuivat, joten ne palvelivat vallan mainiosti koko raskausajan. Ilman niitä olisin tuskin juossut raskausviikolle 36 saakka.

Synnytyksen jälkeen niistä oli taas iloa. En kuulu siihen puoleen prosenttiin, joka kotiutuu synnytyslaitokselta vanhoissa mitoissaan, joten tavallista isommissa trikoissa oli hyvä metsästää parempaa kuntoa.

Olin heittämässä virttyneitä, kahden raskauden läpikäymiä trikoita roskikseen nelisen vuotta sitten. Viikkasin ne kuitenkin takaisin kaappiin, sillä ne olivat vallan mainiot talvijuoksutrikoot, alle mahtui kerros jos toinenkin.

Tämä juoksutrikoiden toinen tuleminen tyssähti talvijuoksutrikoiden hankintaan vuosi takaperin.

Vihreä-mustat pöksyni olivat taas vähällä joutua kaatopaikalle, kunnes huomasin, ettei mulla ole sopivaa päällepantavaa puutarhatöihin. Hupsista vaan, trikoot olivat taas käytössä. Ne näyttävät päälläni kauheilta, ne eivät todellakaan istu ja roikkuvat vääristä kohdista. Niissä on kuitenkin paljon hyvää: ne hengittävät kesäkuumalla, ampiaisten pistimet tyssäävät kankaaseen, niiden repeämistä ei tarvitse pelätä ja ne venyvät joka suuntaan, edelleenkin.

Tämän kesän päätyttyä sanon trikoille lopullisesti hyvästit. Muistutattehan syksyn koittaessa.

Olisin voinut laittaa tähän kuvan paljon nähneistä trikoistani.  Niistä varisee multaa ja ne näyttävät siltä, kun olisin edelleen niiden sisällä. Säästän kauhukuvalta ja pistän tähän maistiaisen Addun herkullisesta mainoskampanjasta "Runners, Yeah We´re Different. Lisää kuvamateriaalia löytyy kootusti täältä.

Äidissä parasta on...

BUU-klubbenissa kysyttiin, mikä mammassa on parasta. Kysyin saman N&N:ltä.

Olisiko se veitsenterävä älyni?

Mahdanko olla lasteni silmissä loistokokki?

Olenko maailman kaunein mamma?

Pikku N: Haliminen illalla.

Miss N: Mamma on lämmin.  | huom! ei kuvannollista vaan ihan oikeasti

Olen siis lasten mielestä lämmin halailija. Ei paha.

Juoksijoita koko sakki

Onneksi Pikku N otti puheeksi maratonin tarhamatkalla. Tänään on viimeinen ilmoittautumispäivä, jos mielii Tukholman minimaratonille.

Viime vuonna ensikertalaisena kaikki oli superjännittävää. Tällä kertaa tapahtuma sujuu varmaan jo konkarin elkein. Nappulasarjassa juoksevilla äiti tai isä saa juosta mukana. Pitääköhän meidän arpoa, kumpi pääsee veryttelemään maratonilta jäykkiä jalkojaan uudemman kerran stadionille?

Kuva kaapattu Tukholman mininaratonin sivuilta

Peiliä ja piilosilla

Emme aina rynni bussipysäkeille tuhatta ja sataa. Ihme kyllä, joskus jopa joudumme odottamaan dösää. Minuutit matelevat tuskastuttavan hitaasti kun pysähdymme ja "kitinätehdas" alkaa rasvata rattaitaan heti, kun vauhti hidastuu.

Onneksi meillä on odotellessa muutakin tekemistä, kuin viritellä sanaharkkaa ja pahaa mieltä. Leikimme peiliä. Kylläpä vaan, sitä samaa, mitä itsekin leikin 70-luvulla Tikkakoskella. Se on hillittömän hauskaa! 

Toinen takuuvarma ajantappoleikki on olla piilosilla. Joskus se saattaa olla hieman liian jännää. Eräänä rauhallisena sunnuntai-iltapäivänä lapset olivat isänsä kanssa Stockalla. Isän piti käydä hoitamassa asioita kangasosaston kassalla ja lapset käyttivät ajan hyväkseen. Pikku N meni piiloon ja Miss N alkoi etsiä. Jonkin ajan kuluttua poika tuli isänsä luo ja kertoi siskonsa kadonneen. Samalla hetkellä kaikui kuulutus: "4-vuotias N*** odottaa isäänsä lamppuosastolla". Miss N oli vaeltanut aina vaan pidemmälle kaupan sokkeloissa etsiessään veljeään. No, tulipahan harjoiteltua turvallisessa ympäristössä, miten eksyessä pitää toimia ja samalla saimme päivitettyä leikin sääntöjä. Piilopaikan tulee olla tästä lähtien huutoetäisyydellä. 

Testasin keuhkoja ja uusia juoksutossujani keskiviikkona tarhamatkalla. Juoksu jäi taas kerran aika töpöksi, mutta kulahtaneista keuhkoista huolimatta sain aikaiseksi tasavauhtisen kolmosen:

Ke 8.5. | 3 km vauhtipyrähdys | 14:24

Endomondon tiivistelmä treenistä:

Eläinlääkäriasema Poppander palveluksessanne

Sireenit soivat ja korvissa kaikui "uu-aa, uu-aa, uu-aa..." Eläinlääkärin odotushuone täyttyi hetkessä. Onneksi jonotusnumeroita ei tarvinnut ottaa käyttöön, vaan eläinten ompelu voitiin aloittaa vakavimmasta tapauksesta.

Ensin lampaan pää harsittiin paikoilleen ja sen jälkeen pöllön heiluva hattu istutettin paikoilleen. Lopulta myös aurinkokumarruksista kainalonsa reväyttänyt Kitty pääsi terveiden kirjoihin.

Eläinlääkärin päivystyspiste avataan aina tarvittaessa. Tänään lääkäri selvisi valkoisella langalla, ensi kerralla kaivataan varmaankin sateenkaaren värejä.


Olen paremmassa kunnossa kuin vuosiin ja Tukholman maratoniin on aikaa enää muutama viikko. Siitä huolimatta juoksut saavat hetkeksi jäädä. Keuhkot ovat mäsänä koivusta.

La 4.5. | 6 km | 32:00 | 5:20 min/km
15 kilometrin treeni typistyi reilusti. Kotiuduin itku kurkussa. Keuhkoihin sattui vietävästi.

Auringon helman malli ja poliisi blog vappu

Blogiini on viikon kuluessa päädytty mm. seuraavilla haun avainsanoilla:

auringon helman malli
lego rakkaus
perhosen malli
poliisi blog vappu

Ovatkohan blogiini eksyneet löytäneet sivuiltani haluamansa?

We are young on koukuttava juoksubiisi ja Janelle Monaén ääni on samettia.

Vappuperinteet

Olen riekkunut Ulliksella aivan riittämiin opiskeluaikoina, joten nykyään mua ei saa kammettua sinne millään (hyvälläkään) tekosyyllä. Kahdesta vapputraditiosta yritän kuitenkin pitää kiinni vuodesta toiseen; vappuaatto vietetään hyvässä seurassa ja ikkunoista pitää pestä talven merkit pois vappuun mennessä.

Molemmat perinteet toteutuivat tänäkin vuonna. Rakas ystäväperhe viihdytti meitä tiistai-illan. Lupasin lämmittää nakkeja ja jättää gourmet-kokeilut toiseen kertaan. Ne kun saattavat yllättää yhden jos toisenkin, kuten viikko takaperin huomattiin.

Ikkunoista näkee kadulle ilman sumuverhoa ja epämääräisiä roiskeita. Ihanaa! Mielikin muuttui heti asteen verran kirkkaammaksi.

Vappun kuntoilut rajoittuvat vappupäivän eläintarhavisiittiin Tallinnassa. 

Nyt jalat huutavat mukavasti haloota. Makea tunne :)